Sijoitusten tyypilliset ehdot

Vesting-ehto

Vestingillä tarkoitetaan ehtoa, jolla yrittäjät halutaan sitouttaa tekemään yhtiön eteen töitä sijoittajan toivomalla tavalla. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että yrittäjien ”vapaiden osakkeiden” määrä kasvaa joko 1) tietyn ajan kuluessa ja/tai 2) tiettyjen saavutusten perusteella. Taulukko voisi näyttää esimerkiksi seuraavanlaiselta: Aika tai Tavoite/ saavutus Vapaat osakkeet 6kk sijoituksesta Prototyyppi valmiina 20% 12kk sijoituksesta Ensimmäinen

Vesting-ehto2020-12-08T19:52:04+03:00

Henkilöosakkaiden (Key Man) työskentelyvelvollisuus ja irtautuminen yhtiöstä (Good Leaver / Bad Leaver)

Henkilöosakkaat sitoutuvat yleensä tekemään täysipäiväistä työtä yhtiön hyväksi ja hakemaan sijoittajilta suostumuksen, mikäli haluavat tehdä jotain muuta liiketoimintaa yhtiön ”ohessa”. On tyypillistä, että osakassopimukseen kirjataan kunkin henkilöosakkaan toimintaroolit yhtiössä. Osakkaan työskentelystä ja työskentelyn päättymisestä sovitaan yleensä hyvä lähtijä (good leaver) ja huono lähtijä (bad leaver) -lausekkeilla. Yhtiön jättävä osakas lähtee hyväksyttävästä syystä (good leaver),

Henkilöosakkaiden (Key Man) työskentelyvelvollisuus ja irtautuminen yhtiöstä (Good Leaver / Bad Leaver)2020-12-08T19:52:30+03:00

Immateriaalioikeudet (IPR) ja tietotaito

Viimeistään osakassopimuksen allekirjoituksen yhteydessä henkilöosakkaat sitoutuvat luovuttamaan yhtiölle tietotaitonsa sekä yhtiön toimialaan kuuluvat immateriaalioikeudet (sisältäen siirtokirjat) ilman erillistä korvausta ja vahvistamaan, ettei heille jää mitään yhtiön toimialaan kuuluvia immateriaalioikeuksia. Osakassopimukseen myös kirjataan, että mikäli yhtiön toiminnassa myöhemmin syntyy tekijänoikeudellista suojaa saavaa materiaalia, tavaramerkkejä, patentteja, hyödyllisyysmallioikeuksia tai muita immateriaalioikeuksia, kuuluvat kaikki oikeudet yhtiölle, vaikka ne

Immateriaalioikeudet (IPR) ja tietotaito2020-12-08T19:52:59+03:00

Yrittäjien vakuutukset

Yrittäjän on usein annettava sopimuspapereihin vakuutukset tietojen oikeellisuudesta ja paikkansapitävyydestä. Koska käytännössä sijoituspäätöstä on vaikeaa, ellei mahdotonta purkaa, siirretään riittävän tiedon antamisesta syntyvää vastuuta kohdeyrityksen osakkaille ja johdolle. Tähän liittyen osakassopimukseen voidaan sisällyttää sanktiopykälä, johon on kirjattu sopimussakko ja korjausaika, jona aikana osakkaalla on mahdollisuus korjata tai maksaa syntynyt vahinko. Yrittäjien vakuuksiin liitetyt sanktiot

Yrittäjien vakuutukset2020-12-08T19:37:43+03:00

Selkäranka ja kaikkia osapuolia sitova

Lähes poikkeuksetta sijoittajan tullessa mukaan yhtiöön kirjoitetaan osakassopimus. Osakassopimus on pitkäkestoinen osapuolia sitova yhteistoimintasopimus – koko yhteistyön tukirakennelma ja perusta. Jokainen sijoitus on yksilö ja siten ei ole olemassa yhteistä kaiken kattavaa osakassopimusta. On kuitenkin huomioitava, että osakassopimus EI saa olla ristiriidassa osakeyhtiö-, työ-, vero-, tai kilpailulakien kanssa. Ristiriitatilanteissa noudatetaan lakia – ei sopimusta.

Selkäranka ja kaikkia osapuolia sitova2020-12-08T19:36:38+03:00

Top Sliding Bar

This Sliding Bar can be switched on or off in theme options, and can take any widget you throw at it or even fill it with your custom HTML Code. Its perfect for grabbing the attention of your viewers. Choose between 1, 2, 3 or 4 columns, set the background color, widget divider color, activate transparency, a top border or fully disable it on desktop and mobile.

Recent Tweets

Newsletter

Sign-up to get the latest news and update information. Don't worry, we won't send spam!

    Go to Top